Piippola
Kukapa sen paremmin voisi kertoa kuin paikallinen kynäniekka ja niitä tästä laaksosta löytyy. Pentti Haanpään sanoin: (Otteet kirjasta "Jauhot 1949")
"Hän oli seudun syntyjä, mutta oli aikoinaan tullut kylmään korpeen niin kuin siihen aikaan tultiin, mukana akka ja lapsi ja lehmä ja kontti. Mies, konttiselkä,
kulkea kutvotteli. Oli pieni notkelma, jossa kasvoi koivua ja leppää. Ja sitten vaara. Jonka laella pohotti viljelyksien keskellä harmaa talo. Mutta maisema,
joka aukeni vaaran toisella puolen oli korpipolkua astuneelle ällistyttävän uusi. Kapean järven takana kohosi kirkko ja tapuli, jyrkät katot harmaina, vielä
jyrkemmissä seinissä haalistuneen maalin hohdetta. Siinä levisi Kairan kirkonkylä, jonka viljelysaukea vielä pienempiin tilkkusiin tottuneeseen silmään näytti
valtavalta. Monen monta taloakin kohosi, joukossa sellaisiakin, joiden senissä maali puunsi. Ja harmaanruskea maantie lähti sieltä kiemurtelemaan etelän ilmoja
kohti ...
Enimmäkseen vetten lähistölle ja kauas pohottavien vaarojen harjalle oli ihminen kynsinyt jälkensä, pienet vielä, metsien avaran aallokon ja nevojen laveuden
rinnalla. Levottomina aaltoilivat vihreät viljatilkut leveäsyltäisen pohjoisen lentäessä, värisyttävän kolean tuulen, joka oli lähtenyt jostakin iäksi
jäätyneiltä tundrilta tai napameren valkealta lakeudelta ...
Ja tänä päivänä, tuon kolkon pohjoisen lentäessä hänen ylitseen, ihminen tiesi, että nyt se on tullut, tuo näillä main useinkin käyvä kesävieras: pakkanen,
halla."
Lisensiaatintyö sivu 135 / Matti Leiviskä
Piippola eli Kortteinen
Vanhimmissa asiakirjalähteissä nykyisen Piippolan seutua nimitetään Kortteisenkyläksi (Korteio by 1562, Korteisby 1563),627 sillä talot sijaitsivat lähellä
Lamujoen laajentumasta muodostunutta Kortteisenjärveä. Nykyinen kylännimi esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1584 kymmenysluettelossa (Piippoila 1584). (628)
Kuten arvata saattaa, oli Piippolan asuttamisen pääosassa Piipon suku. Ensimmäisissä verotiedoissa kylässä asui kolme Piipon veljestä: Jussi, Lauri ja
Olli Piippo (Jöns Pippoi 1562, Lauri Pippoi 1562, Olli Pippoi 1562). Myöhemmin ilmaantui vielä neljäs, Mauno Piipon omistama talo (nybonde Mons Piippoi 1567),
joka lienee sijainnut nykyisessä Leskelässä. (629) Länsi-Suomessa tai Savossa Piippoja ei ainakaan 1500-luvun tiedoissa esiinny. Varsinais-Suomesta on muutamia
keskiaikaisia tietoja, jotka muistuttavat sitä. Esimerkiksi Halikossa Olaff Pypon 1463 ja Kaarinassa Jap Peppo 1461. (630) Muun muassa Kauko Pirinen on pitänyt
Piippoja Pohjois-Pohjanmaan vanhana karjalaissukuna ja asiakirjatietojen valossa tämä vaihtoehto näyttää hyvin todennäköiseltä. (631) Karjalasta Piipoista on
useita vanhoja mainintoja: Jääskessä h piippon 1557, p pipainen 1560, Muolaassa L pipuin 1559, Uudellakirkolla P pipoinen 1553, Anti Pipon 1543, mogns pipo
1549 ja Knut pipo 1549. (632)
Miksi "PohjoisPohjanmaan vanhaa karjalaisväestöä" sitten asui Lamujoen yläjuoksulla?
Suurinosa Piippolan vanhimmista taloista oli joko Piipon- tai Pellikan-suvun hallussa mutta 1600-luvun aikana kylään tuli muitakin asukkaita. Jarvan talo
(Jarwa 1653) perustettiin 1600-luvun alkuvuosina. Leskelän talon ja kylän on perustanut (Pehr Leskinen 1602) saapui Lamujoen varteen 1600-luvun taitteessa.
Vuonna 1624 Jooseppi Pekanpoika perusti Leskelän ja Piippolan puoliväliin Aho-nimisen tilan (Josepp Pedersson Ahoi 1654).
Piippola on, kuten ainakin suurin osa teistä tietää, pieni pohjoispohjalainen sisämaakunta. Se kuului aikanaan kylänä suureen ns. Siika-Savon
seurakuntaan, jonka kirkko oli Rantsilan Sipolankylässä Punkerin talon maalla. Kun Pulkkila erotettiin v. 1776 omaksi kappeliseurakunnaksi, tuli Piippolasta
sen saarnahuonekunta. Omaksi kirkkoherrakunnaksi tuli Piippola 1843, jolloin puolestaan Kestilä ja Pulkkila jäivät sen kappeliseurakunniksi ja Pyhäntä edelleen
vain Piippolaan kuuluvaksi kyläksi. Myöhemmin ovat nämä kolme edellä mainittua itsenäistyneet kirkkoherrakunniksi.
PIIPPOLAN KIRKKO KÄTKEE TUHAT TARINAA
Gerhard Snellman oli Piippolan kauniin Magdalenan kirkon ensimmäinen paimen (1771-97). Saarnatuoli, jossa on kuuluisan kirkkomaalarin Mikael Toppeliuksen
siveltimen jälkiä, on 1700-luvun lopulla rakennetun kirkon helmi. Gerhard Snellmanin aikaan kirkossa oli unilukkari, joka kiersi kirkossa pitkän kepin kanssa
ja tökki saarnan uuvuttamia kirkkovieraita hereille. Eräänä päivänä tuli kaksi miestä Tervolan pappilaan pyrkien papin puheille.
– Mitä asiaa? Painakaa puuta.
– Olemme Piippolasta ja olemme tulleet pyytämään pappia seurakuntaamme.
– Vai niin, mutta asia ei ole niinkään yksinkertainen. Gerhard Snellman on minun apulaiseni, enkä halua ensinkään hänestä luopua.
Heitä nyt, Kärkeli, lapio pois ja lähde meille papiksi. Kirjat ovat kontissa!
Gerhard Snellman tuli hyvin iloiseksi päästyään täten itsenäiseen toimeen ja iloiseksi tulivat Piippolan ukotkin saatuaan papin seurakuntaansa. Puolisonsa
haki Gerhard Snellman Sotkamon pappilasta, kirkkoherra Ståhlbergin nuorimman, 17-vuotiaan tyttären Anna Kristiinan. Sotkamon pappilassa oli kolme tytärtä,
vanhin Liisa Matleena, joka oli ollut Tukholmassakin ja oli erittäin touhukas ja pystyvä kaikkiin toimiin. Maria, joka myös oli taitava ja käytännöllinen sekä
nuorin Anna Kristiina, joka oli vasta 17-vuotias. Tyttärien vanhemmat olisivat suoneet Gerhardille jommankumman vanhemmista tyttäristään, mutta Gerhard rakastui
kauniiseen ja kaunisääniseen Anna Kristiinaan.
Abraham Nalcki (1783-1866) muutti Rantsilan Sipolankylään Mämmin taloon vuonna 1817, jolloin sukunimi muuttui Nalkista Mämmi-Rahikaiseksi. Abrahamin
pojista, Tuomas Abrahaminpoika (1815-1891) (Nalcki, Rahikainen, Mämmi) sai todistuksen kanttori F. Idströmiltä Oulussa. Lukkarinkoulussa sukunimi
muuttui Mennanderiksi. Tuomas toimi ensin Piippolan v.t. lukkarina ja hänet valittiin Piippolan vakinaiseksi lukkariksi vuonna 1845.
Tuomas avioitui 29.3.1843 Piippolassa Manninmaan talollisen tyttären Greta Kaisa Hankosen eli Manninmaan (1817-1886) kanssa. Vanhemmat Manninmaan talollinen
Abraham Erikinpoika Hankonen ja Valpuri Antintytär Leskinen. (Manninmaalla oli silloin vain kaksi tytärtä eikä yhtään poikaa.)
Lukkari Tuomas tunnettiin vakavasta herännäisyysmielestään. Manninmaan talossa pidettiin herännäisseuroja, joihin kokoontui väliin paljonkin ystäväkansaa.
Näin kertoi A. I. Heikinheimo kirjassaan "Hekin olivat Ihmisiä". Rovasti Heikinheimo toimi kymmenisen vuotta kolmen Oulun piispan notaarina ja autonkuljettajana
heidän matkoillaan.
Tämä lukkari oli virassaan lähes 50 vuotta ollen myös taitava kirjoitus- ja kunnallismies, joka hoiti aikanaan miltei kaikki kuntansa kirjoitustehtävät. Vanha
lukkari, jonka vielä vanhat piipposet hyvin muistavat, kuoli syyskuun 4 pnä 1891. Hänet on haudattu vaimonsa viereen.
Mennander suku, samoin kuin monet muut suvut, suomensivat nimensä vuonna 1906, jolloin Suomessa oli suuri sukunimien suomalaistamiskampanja J.V. Snellmannin
syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Mennanderista tuli Mannermaa
Sodan jälkeinen myllerrys ja rakentaminen aiheuttivat Tuomaksen hautakiven katoamisen. Mutta vuonna (2016) se on jostain esiin kaivettu.
Tuomas ja Kreta Kaisa luovuttivat Kauppakirjalla (eli syytinkisopimuksella) Manninmaan tilan pojalleen
Johannekselle ja tämän vaimolle Anna-Liisa Kilpelänaholle.
Piippola Wikipedia
Johan Wilhelm Snellman G:son
oli suomalainen Oulussa vaikuttanut kauppaneuvos, sahanomistaja, laivanvarustaja ja tervaporvari, joka perusti Ouluun J. W. Snellman G:sonin
kauppahuoneen. Hänen serkkunsa oli J. V. Snellman.
(Gerhardsson) (27. huhtikuuta 1809 Suomussalmi – 4. tammikuuta 1881 Oulu)