Kaskeamista
Berndt Lindholmin piirros esittää kaskiviljelyä (Iisalmessa). Kuva on Zachris Topeliuksen kirjasta Matkustus Suomessa.

Tervetuloa Mennander - Mannermaa suvun juurille

"Oulun Siika, Pyhä Kala"


Sukumme juuret ovat lähtöisin Siikajokisuulta,
Nokanojan varrella olevasta " Toppi " -nimisestä torpasta.
.
Sieltä Rantsilaprojekti on tutkimuksissaan löytänyt Toppi- Toppila suvun alkujuuret .

500 vuotta sukuhistoriaa !
Toppi - Nalcki - Mämmi - Mennander - Mannermaa
Tämä kooste hipaisee hieman historian pintaa ja esittelee historiallisia sukumme asuinpaikkoja ja asukkaiden elinoloja neljän, -viiden vuosisadan ajalta Pohjanmaalla, Siikajokilaaksossa.
Käykää katsomassa piirongin laatikot, ullakon aarrearkut yms. Tahdomme paljon, paljon lisää tietoa sukulaisistamme!


Jääkaudet | Rannikko

Jäätikkö Skandinaviassa Maata koetelleiden pitkien jääkausien sarja on ollut päättymässä Saale- jääkauden kylmimpiin hetkiin, kun äkillinen lämpöjakso sulattaa jääkentät ja vapauttaa Fennoskandian kasvien ja eläinten käytettäväksi.
Saale- jäätiköityminen oli Fennoskandiassa "raskas", koska kylmyyttä kesti Veiksel- jääkauteen verrattuna pitkään ja mannerjäätiköille kertyi runsaasti lunta ja jäätä.
Jääkentän paksuus saattoi paikoin olla jopa 3 km paksu ja sellainen jäälaatta painoi mannerkuorta syvälle magmaan. Painuma-alue käsitti Norjan, Ruotsin, Suomen, Kuolan ja Karjalan.


Maankohoaminen

Merenalta paljastuneet maat Suomen vapauduttua jäätikön painosta, maankamara alkoi kohota. Maankohoaminen on paljastanut muinaisia merenrantoja, jotka sijaitsevat nyt muuta ympäristöään korkeammalla. Huomattavampia näistä muinaisista rantaterasseista ovat pirunpellot, jotka ovat muodostuneet veden huuhtoessa hienomman aineksen pois, jättäen vain isommat ja painavimmat lohkareet.


Jätinkirkot
Pohjanmaalle ominainen kivikautinen muinaisjäännöslaji ovat jätinkirkot suuret suorakaiteen tai soikion muotoiset kivikehät, joissa on yleensä yksi tai useampi aukko.
Suomen suurin arkeoastronominen löytö:
Muinaisista jätinkirkoista havaittiin Aurinkoa. Pohjanmaan jätinkirkot ovat koko Pohjois-Euroopan suurimpia kivikautisia monumentteja.
Raahen Pattijoen jätinkirkko on löytyneistä jätinkirkoista maamme suurin ja tunnetuin monumenttirakentamisen alkuja.

Jatulintarha
on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyvälle kivistä kootulle labyrinttikuviolle eli kiertokäytävälle. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan. Suuri osa Suomen jatulintarhoista, jotka poikkeuksetta sijaitsevat rannikolla tai saaristossa, lienee keskiaikaisia tai myöhäisempiä, vanhimmat ehkäpä jo esihistorialliselta ajalta.

Aivan kivikauden lopulla ennen 1300 eKr. rantaviiva kulki Pattijoen Kastellinperältä Revonlahden ja Ruukin tienoille ja sieltä edelleen Limingan Heinijärven pohjoispuolitse.

Pohjois-Pohjanmaa on luonnonoloiltaan Suomen monimuotoisin maakunta.
Se muodostaa oman maantieteellisen kokonaisuutensa, jonka luonnonmaantieteellisiä alueita voidaan jaotella kallioperän, maaperän, korkeussuhteiden, vesistöjen sekä kasvillisuuden mukaan. Perämeren maankohoamisrannikko ja Koillismaan vaaraseudut edustavat paitsi alueen maantieteellisiä äärialueita niin myös ekologisia ääripäitä, joista erityisesti rannikon maankohoaminen on harvinainen ilmiö koko maapallonkin mittakaavassa.


Historiaa | Asutus

Tuoreimpien tutkimusten mukaan (Tutkimus toteutettu 2014–2016)
Perämeren rannikkoalueilla eli vahvoja, osittain ei-kristillisiä yhteisöjä keskiajalla.
Rannikkoalueiden yhteisöt olivat vahvoja ja varsin itsenäisiä vielä 1300-luvulla, selviää Oulun yliopistossa tehdystä argeologisesta tutkimuksesta. [Lapin Kansa 6.1.2017]

Kivikauden väestö harjoitti kalastusta, metsästystä, keräilyä ja pyyntiä. Saaliseläimiä olivat mm. hirvi, peura, karhu, jänis ja erilaiset linnut. Hylkeenpyynnillä oli suuri merkitys etenkin kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Eläinten pyynnissä käytettiin apuna maahan kaivettuja pyyntikuoppia. Myöhemmin alettiin isompaa riistaa "tarhaamaan". Näin taattiin lihan saanti myös talvikaudeksi.

Paikasta toiseen siirtyvän kaskiviljelyn alkoi (pdf 1MB) 1500-luvun loppupuolella syrjäyttää peltoviljely. Joillakin taloilla saattoi olla peltoviljelyn rinnalla niin kutsuttuja kaukokaskeja. 1870-luvulle saakka tärkein viljelyskasvi oli ohra, sitten tulivat ruis ja kaura. Peruna syrjäytti 1700-luvun lopulla nauriin. Muita viljelyskasveja olivat peltoherne, papu, kaali ja sipuli sekä hamppu, pellava ja tupakka kotitarpeisiin.
Luonnontuotteiden keräily on kaikkialla ollut naisten työtä, heille on epäilemättä annettava kunnia viljelyn keksimisestä. Viljelyyn valikoituivat yksilöt, joiden tähkät pysyivät ehjinä ja joista saatiin yhtä aikaa kypsyviä ja itäviä jyviä.
(Suomen maatalouden historia 1: Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle.
Rasila, Viljo; Jutikkala, Eino ja Mäkelä-Alitalo, Anneli) Katso myös Historiallinen maatalous


Alkuun

Ruotsin vallan alkuvaiheet
Ensimmäinen viittaus ruotsalaisten vaikutusvaltaan Suomessa on aikaisintaan 1270- luvulta peräisin oleva Pyhän Eerikin legenda, jonka mukaan kuningas Eerik Pyhä ja englantilainen piispa Henrik tekivät 1150-luvulla ensimmäisen ristiretken Suomeen. Seuraava historiallinen viittaus ruotsalaisten vaikutusvaltaan Suomessa on Eerikinkronikassa, jossa kuvaillaan Birger Jaarlin tekemää sotaretkeä hämäläisiä vastaan. Kyseisen sotaretken on katsottu olleen vuosina 1249-1250 mahdollisesti tehty toinen ristiretki Suomeen.
Kustaa Vaasa (1496 - 1560)
Ruotsista kehittyi Kustaa Vaasan aikana esimoderni kansallisvaltio. Hän loi keskushallinnon, toteutti ajanmukaisen keskieurooppalaisen ruhtinasvaltion Pohjolassa, vakiinnutti perintökuninkuuden ja toimeenpani uskonpuhdistuksen. Suomen puolella Kustaa oleskeli pidempään kuin kukaan muu Ruotsin kuninkaista. Tasapainoilemalla poliittisten voimien välillä kuningas Kustaa Vaasa vakiinnutti uuden monarkian, loi melko kehittyneen keskushallinnon, jolla oli voutien välityksellä jonkinmoinen ote myös valtakunnan äärialueista, sekä alisti kirkon valtion johtoon uskonpuhdistuksen avulla.

Alueet olivat olleet 1100- luvulta lähtien pirkkalaisten ja karjalaisten eränautinta-alueita.
Kustaa Vaasan kehoituksesta 1500-luvulla tänne, "pikku-Savoon" tai Siikasavoon ja Oulujoki suuhun alkoi tulla uudisasutusta rannikkoa pitkin, sekä sisämaasta Savosta ja Karjalasta päin. Aluksi heidän asumuksensa olivat savupirttejä, sellaisia ikkunattomia, joihin saatamme "törmätä" vielä tänäänkin asumattomissa erämaissa. Alkuperäiväestö, saamelaiset sulautuivat maataviljeleviin tulokkaisiin tai väistyivät Koillismaalle ja Lappiin. [ Lapinmaan vuosituhannet Teuvo Lehtola // ISBN 951-97541-0-5 ]

Ruotsin sotiessa Euroopassa, ei sotamiehiä liiennyt maamme puolustamiseen. Niimpä itäinen naapurimme kävikin monesti "verottamassa" väestöä ja kyläyhteisöjä, polttaen ja ryöstäen Pohjanmaan kyliä. He tulivat vesireittejä pitkin Kainuun, Karjalan kautta Oulujokea myöten. Väki pakeni erämaiden piilopirteille, rahvas Ruotsin puolelle. Palatessaan takaisin, he joutuivat monesti rakentamaan uuden asumuksen entisen savuaville raunioille.

Asutus oli eräillä alueilla Karjalan kannaksella ja Savon eteläosissa tullut niin taajaksi , että hyvistä kaskimaista ja muista talonpoikaisen asumisen edellytyksistä, kuten laidunmaista ja riistasta, oli puutetta. Ruotsin kuningas määräsi näiltä alueilta lähetettäväksi uudisasukkaita asumattomiin erämaihin ja valtakunnan harvaan asutuille alueille.
Vähäisessä määrin uudisasukkaita oli värvätty jo 1500-luvun alussa. Käynnistetyllä asutustoiminnalla oli selkeät valtapoliittiset tavoitteet. Kustaa Vaasa halusi saada sen avulla pysyvään hallintaansa ne Pohjois-Suomen alueet, joita myös Venäjän tsaari havitteli itselleen vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhansopimuksen epäselvien rajamääritelmien perusteella.
Pähkinäsaaren rauhansopimus
Pähkinäsaaressa sovitun rajan sijainnista ovat vielä nykyisetkin tutkijat erimielisiä.
Pähkinäsaaren rauhan raja - arkeologian ja raja-alueelle jääneen paikannimistön valossa.

Siikalatva
Vakinaisesti alue asutettiin kuitenkin vasta 1500-luvun puolimaissa, jolloin Siikajokivartta. sisämaahan päin leviävä asutus ulottui seudulle. Samoihin aikoihin alueelle tuli uudisasukkaita myös Savosta. Savolaisten voimakkaan uudisasutuksen vuoksi aluetta ruvettiin kutsumaan Siikasavoksi.
Alkuun

Ruotsi-Suomen tervakaupan kasvu 1500-luvun lopulta alkaen ajoittuu yhteen Englannin ja Hollannin merimahtien synnyn kanssa. Tervahaudoilta terva kuljetettiin tynnyreissä vesistöjä pitkin tai maakuljetuksella yleensä rannikolla sijaitsevaan tervahoviin tai vastaavaan varastopaikkaan, jossa siitä poistettiin vesi ja jossa se tarkastettiin ja lajiteltiin. Tervakauppaa harjoitettiin toisaalta maaseudun talonpoikien ja kaupunkien kauppiaiden eli ns. tervaporvarien välillä ja toisaalta kotimaisten ja ulkomaisten liikemiesten (tai heidän asiamiestensä) välillä.

Pysyvän asutuksen leviämisestä historiallisena aikana saadaan tietoja monenlaisista veronkantoluetteloista. Verottajallahan on kautta aikojen ollut runsaasti mielikuvitusta periä veroja mitä erilaisimmin perustein. Ensimmäinen dokumentti pysyvän asutuksen muodostumisesta Oulujärven ympäristöön on vuoden 1555 veroluettelo.

Karjalaiset saivat hiljalleen huomata, etteivät he olleet ainoita joita houkitti pohjoisten erämaiden hyödyntäminen. Oulujoen suun siirtyminen Ruotsi-Suomelle 1300-luvun lopulla avasi Kainuun erämaat suomensukuisten kansojen laajamittaiselle eränkäynnille, minkä karjalaiset närkästyneinä joutuivat toteamaan. 1400-luvun lopulla nähtiinkin lukuisia ryöstö- ja hävitysretkiä, erityisesti karjalaisten toimesta, mitkä epäilemättä olivat pitkälti seurausta suomalaisten kiihtyneestä eränkäynnistä.
Nymanssonin kertomusten perusteella laadittu kartta (7.7 MB.pdf)
Oulujoen vesistö oli Pohjoisen Suomen valtaväylä ja 1500-luvulle tultaessa se oli toiminut jo pitkään niin eränkäynnin, ryöstö- ja hävitysretkien kuin kaupankäynnin näyttämönä. Alue oli ollut siihen asti jonkinlaista ei kenenkään maata.

Venäjän valta vahvistuu Suurvalta- Ruotsin loppu ja elämää Venäjän alamaisena (1700-luku)
Kuningas Kaarle XI:n kuoltua vuonna 1697 Ruotsin hallitsijaksi nousi vasta 15-vuotias Kaarle XII. Naapurivaltiot näkivät tilaisuutensa revanssiin tulleen ja yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan.
Syttyi Suuri Pohjan sota, jonka ratkaiseva taistelu käytiin Pultavassa vuonna 1709. Pietari Suuren armeija löi ruotsalaiset ja Kaarle XII pakeni Turkkiin. Pultavan voiton jälkeen oli Pietari Suurelle tie auki myös Nevan rantojen ja lähes koko Suomen valloittamiseen.  Alkoi isovihaksi kutsuttu miehityksen ja terrorin aika. Pietari Suuri oli antanut määräyksen Pohjanmaan systemaattisesta hävittämisestä ja autioittamisesta, jota kasakkapartiot uskollisesti toteuttivat.
Erityisesti isonvihan aikana 1713–1721 venäläisten sotilaiden toiminta Suomessa herätti kauhua. Tuhansittain vietiin vähäisestä Suomen kansasta lapsia ja nuoria orjiksi rakentamaan Pietaria tai heitä vietiin muualle Venäjälle orjiksi tai jalkavaimoiksi. Isonvihan ajoista on puhuttu myös kuin kansanmurhasta. Suuri osa virkamiehistä ja muista säätyläisistä pakeni Ruotsiin, mutta tavallisella kansalla ei tähän useimmiten ollut halua tai mahdollisuuksia. Täten vainoja välteltiin pakenemalla erämaan piilopirteille.
Alkuun



Olli Toppi


Nokanoja Toppila

Mistä tuli tämä perhe joka asettui asumaan Siikajokisuulla, Nokanojan varrella olevaan TOPPI- nimiseen torppaan?
Sen tiedämme että perheeseen syntyi vuonna 1515 poika Olof.
Nuori mies varttui ja löysi itselleen vaimon. Perheeseen syntyi kaksi poikaa.
Simon Ollinpoika syntyi Siikajoella 1536 ja kuoli 1581 Rantsilassa,
Matti Ollinpoika syntyi Siikajoella 1541 ja kuoli Rantsilassa 1565.

Olli lähti alle kolmikymppisenä jutaamaan perheineen kohti Siikajoen yläjuoksua, ehkä parempia kaskimaita etsien. Mukanaan akka lapset ja kontti.

Siikajoen Toppilan vanhempaa nimeä ei tule esille asiakirjoissa, mutta sen ensimmäisen tunnetun isännän nimi oli Niilo Serki (Nils Segke 1548, Nils Serke 1549, Nils Serki 1550).
Serki on karjalaisten käyttämä muoto venäläisestä nimestä Sergei, joten 1500-luvulla talon asukkaat olisivat tämän perusteella taustaltaan karjalaisia.
(Lisensiaatintyö / M. Leiviskä (sivu 57 - 4,67MB pdf.)
NAUHAMAINEN JOKIVARSIASUTUS

Siikajokilaakson nykyinen asutus koostuu pääasiassa nauhamaisista jokivarsikylistä, jotka ovat muodostuneet Siikajoen ja sen sivu-uomien rannoille. Tästä perustyypistä poikkeavat vain Siikajokisuun ympäristön rannikkoasutus sekä muutamat järvenrantakylät Kestilässä, Piippolassa ja Pyhännällä. Näiden lisäksi alueella on pari kauempana vesistöistä sijaitsevaa asutuskeskittymää, jotka muistuttavat savolaisia ja kainuulaisia vaarakyliä.
(Lisensiaatintyö / M. Leiviskä (sivu 4 - 4,67MB pdf.)

Historian jälkeen seuraamme suvun jälkiä Rantsilan kautta Temmekseen. Sieltä Sipolankylään ja edelleen Piippolaan, sukumme kantaisän Tuomas Mennanderin lasten syntymäkylään.

Alkuun


7 000–8 000 vuotta sitten Siikajoki [nykyinen Siikajoenkylä] oli vielä merenpohjaa; siellä täällä oli laajoja saaria. Kampakeraamisen ajan alkuun tultaessa saaristot olivat kiinteytyneet Raahea kohti kurottuvaksi niemeksi, jonka pohjoiskärki sijaitsi Relletin eteläpuolella.
Meillä seikkailevat jatulit Peräpohjolassa kerrottiin vielä sata vuotta sitten tarinoita kansasta, joka asutti Lappia jo ennen saamelaisia.

Nymanssonin kertomusten perusteella laadittu kartta (7.7 MB.pdf) Oulujoen vesistö oli Pohjoisen Suomen valtaväylä ja 1500-luvulle tultaessa se oli toiminut jo pitkään niin eränkäynnin, ryöstö- ja hävitysretkien kuin kaupankäynnin näyttämönä. Alue oli ollut siihen asti jonkinlaista ei kenenkään maata.
POHJOINEN SUURVALTA Ruotsi ja Suomi 1521 - 1809 // Petri Karonen 1999 // ISBN 951-0-23739-6 WSOY
LAPINMAAN VUOSITUHANNET // Teuvo Lehtola 1996 // ISBN 951-97541-0-5 Gummerus
Mustan kullan maa Tervan matka maailmalle // Oiva Turpeinen 2010 // ISBN 978-952-5330-35-9 Amanita
Nuori karjalainen heimo eli ristiretkiajalla voimakasta kulttuurikehityksen ja laajentumisen aikaa erityisesti Laatokan rannikoilla.
Kustaa Aadolf II tytär Kristiina otti valtaistuimen vastaan 8. joulukuuta 1644, jolloin Ruotsi oli edelleen osallisena kolmikymmenvuotisessa sodassa. Kristiina oli kiinnostunut paitsi politiikasta myös taiteista ja tieteistä. Hän keräili taideteoksia, kirjoja ja käsikirjoituksia. Kristiina luopui kruunustaan 1. päivänä kesäkuuta 1654, jolloin myös säädyt sopivat Kristiinan elatuksesta. Kirjastovirma / Siikajoen kirkko
Tyttökuningas Kristina